perjantai 30. lokakuuta 2015

Suklaakorkkarit

Tein vielä parit suklaakorkkarit. Eikun popot jalkaan ja menoksi! Tai sitten ei :)


Avaruuspopot.

Romantiikan nälkäiselle kiehkuroita. Molemmat kengät ovat maitosuklaata.


torstai 29. lokakuuta 2015

Suklaajuttuja

Kiirettä pitää, mutta suklaajuttuja on kokeiltava aina kun on hetki aikaa. Tällä kertaa halloween putkahti konvehteihin ja joukossa mukana yksi aiemmin tehty suklaashowpieceharjoitelma.

Pööööö....


Osa on mango-passiontäytteellä ja osa omena-lime/paukkukaramellitäytteellä. Kuoret ovat valkosuklaata ja värjäykset ovat kaakaovoipohjaisella suklaavärillä tehtyjä.


Jack Skellington on maalattu muottiin, mutta mörköjen silmät on spritsattu jälkikäteen ja lisätty pieni suklaarae silmään.


Mitä lie vihreitä myrkkyomenia.


Suklaajämistä tehty showpiece ja konvehteja, joiden täytettä en enää muista.


Kukka on värjättyä valkosuklaata.


Alusta on muovipitsiliinan päälle valetttu, joten pinta on saanut kivan kukkaisen kuvioinnin.


Ohjeita en ole kerinnyt laatimaan, mutta toivottavasti jossain vaiheessa ehtisi päiväsaikaan ottamaan vaihekuvia. Yleensä tekeminen on jäänyt myöhäiseen iltaan tai melkeinpä yöhön :)

torstai 15. lokakuuta 2015

Camee- ja rippijuhlapipareita

Camee korut ovat ihanan vanhanaikaisia sekä naisellisia ja sellaisia toivottiin lahjaksi aivan muutama vain. Toiveena oli myös kuningatar Elisabethin siluetti, koska mukaan haluttiin jotain Britanniaan liittyvää.


Kuningatar. Mallin kuvaan nappasin netistä, täältä.


 Näissä on camee sokerimassasta ja se on tehty silikonimuotilla.


Aikaisempia töitä. Kesä ei ole parasta aikaa pipareiden leivontaan/koristeluun, mutta pari satsia rippijuhlapipareita tein siskoille tai oikeastaan heidän ripille pääsevien lasten juhliin. On vain jäänyt kuvat laittamatta tänne blogiin :)

Kummipojan rippijuhliin.



Toiveena oli valkoista, kultaa ja punaista.


Tyttöjen rippijuhliin toiveesta jotain hempeää.


Pienet ruusut ovat sokerimassaa.


tiistai 13. lokakuuta 2015

Samppa ja paloauto

Viikonloppuna tein mansikkaisen synttärikakun, johon toivottiin Ryhmä Hau-sarjasta Samppa-koiraa ja paloautoa. Paloauton kokosin piparista, jonka päällystin sokerimassalla. Näin autosta sai suuremman ja kevyemmän kuin pelkällä massalla. Ja tietysti säästyi sokerimassaa :)


Paloletku kiemurtelee synttärisankatrin iän mukaan numero kolmoseksi, vaikka se ei kuvassa niin selkeästi näy.


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Salsaa ja kvinoaa

Viimeisen GoGreen-postauksen aiheeksi sain salsakastikkeet ja ruokajyvät sekä suurimot. Valmiit salsakastikkeet ovat käteviä ihan sellaisenaankin vaikka tacojen kanssa, mutta niitä voi helposti myös tuunata lisäämällä mieleisiä aineksia. Lasten syysloman alkajaisiksi tein heidän lempparia, tortilloja ja salsakastikkeet sopii niidenkin kaveriksi.

Testasin Salsa Mexicana jauhelihalla ryyditettynä ja Salsa Mediterraneania kanan kanssa. Salsa Orginal jäi odottamaan uusia ideoita. Valmistus oli helppoa, lihat ruskistetaan ja maustetaan tarpeen mukaan, lisätään valmis kastike ja annetaan lämmetä.


Jotta ei ihan niin helpolla pääsisi, tein tortillalätyt itse. Pienellä vaivalla saa paljon parempia lättyjä kuin kaupan lätyskät.

Tortillalätyt

3 dl pizzajauhoa (tai durumjauhoja)
4 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl suolaa
3 dl reilusti lämmintä vettä (n. 42 astetta)
1 rkl öljyä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vettä sen verran, että saat tasaisen taikinan. Lisää öljy ja vaivaa kevyesti. Jätä taikina muovin alle n. 30 minuutiksi.
2. Jaa taikina 12-15 osaa, pyöritä palloiksi.
3. Kauli ohuiksi lätyiksi ja paista kuumalla, kuivalla pannulla kypsäksi. Laita tortillat liinan alle pehmenemään.
4. Täytä haluamalla tavallasi.

Koko määräytyy pannun mukaan, kun tortillan pitää mahtua siihen paistumaan.


Lätyn kuuluu olla ohut.


Paistinpannua ei öljytä. Jos tortilloissa on paljon jauhoja, kannattaa ne harjata pois ennen paistoa tai muuten jauho palaa pannulla. Taikina pullistuu ja alkaa olla kääntämisen aika. Paisto käy nopeasti ja tässä täytyy olla tarkkana, etteivät pala.


Valmis tortilla. Nyt vain liinan alle odottamaan.


Tämän täytin kana-salsakastikkeella.


 Nam.


 Jauhelihaversio.


Jälkiruuaksi leivoin kvinoakakkua. Tätä olen tehnyt usein jo aikaisemminkin, mutta ohjetta ei ole tullut blogiin laitettua. Nyt sekin puute korjataan. Parasta kakussa on se, että kaikki ainekset vain surautetaan joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja kakku on gluteeniton. Tarvittaessa siitä saa maidottoman käyttämällä sopivia tuotteita. Kakku käy tarjottavaksi sellaisenaan tai jäätelön kera, hyydykekakun pohjaksi tai leivoksien pohjaksi. Joskus olen ohentanut pohjaa hyydykekakkuihin, mutta nyt jätin sen paksuksi. Kvinoakakku on hyvin pehmeä, melkein vanukasmainen, joten paksuus ei haittaa yhtään.


Kvinoa-minttusuklaakakku

1 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl keitettyä, valutettua ja jäähdytettyä kvinoaa (n. reilu 1 dl kuivana)
1 1/2 dl rasvaa sulatettuna (pullomargariinikin käy)
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl tummaa kaakaojauhetta (ei kukkupäisiä, mieluummin vaikka hiukan vajaa 2 dl)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa

1. Surauta maito ja munat sekaisin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
2. Lisää kvinoa ja rasva.
3. Sekoita sokerit, kaakaojauhe, leivinjauhe ja sooda. Lisää mukaan ja surauta sekaisin.
4. Kaada taikina reunoilta voideltuun irtopohjavuokaan (n. 24 cm), jonka pohjalla on leivinpaperi.
5. Paista 180 asteessa 45-60 min riippuen vuoan koosta. Anna jäähtyä.

Minttusuklaatäyte:

4 dl vispikermaa
150 g vaniljatuorejuustoa
150 g suklaata (laitoin tummaa sekä maitosuklaata)
n. 2 dl mariannecrushia
3 liivatetta
tilkka vettä
tomusokeria maun mukaan

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Kuumenna 1 dl kermaa ja sulata suklaa siihen. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä jonkin aikaa. Vatkaa tuorejuusto mukaan. Sulata liivatteet tilkassa kuumaa vettä ja sekoita suklaa-tuorejuustovaahtoon.
3. Vatkaa loput kermasta vaahdoksi ja yhdistä vaahdot. Lisää sokeria maun mukaan (laitoin vajaan desin, makeus riippuu käytettävästä suklaasta). Kääntele marianncrush sekaan.
4. Kaada mousse kvinoakakun päälle irtopohjavuokaan. Voit käyttää reunakalvoa, jos haluat siistimmän reunan, mutta mariannecrush tekee moussesta kuitenkin aika epätasaisen.
5. Anna jähmettyä jääkaapissa useamman tunnin tai yön yli.

Kvinoa ennen kypsentämistä. Jos keiton jälkeen kaikki ei mene kakkuun, voi loput hyödyntää vaikka salaatissa.


Koristeeksi raastoin suklaata pinnalle ja laitoin aiemmin tehtyä suklaakoristeita, mitä kaapistä löytyi. Versosalaatista napatut sangon-lehdet sopivat ihan mainiosti myös makeaan kakkuun.



Vielä jotain raikasta mansikkamelbaa tai vastaavaa, niin herkku olisi ollut täydellinen :)




Yhteistyössä GoGreen

http://www.blogirinki.fi/kampanjat/gogreen-t128