perjantai 4. tammikuuta 2013

Suklaawhoopiet

Sain siskolta joululahjaksi kirjan Whoopieleivokset (Gummerus) ja siitä leivoin suklaawhoopieita. Koska tuota Royal-Amarulaganachea oli niin paljon, täytin whoopiet täytteellä, johon laitoin loput sikareista ylijääneistä tuorejuustosta ja ganachesta+yhden purkillisen vispikermaa vaahdotettuna. Näistä tuli mieleen Puffet-jäätelöt, vaikka eivät jäisiä olleetkaan :D


Suklaawhoopiet

250 g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
25 g kaakaojauhetta
hyppysellinen suolaa
115 g pehmeää voita
150 g Siro-sokeria
1 kananmuna vatkattuna
1 tl vaniljauutetta (käytin vaniljasokeria)
4 rkl hapankermaa (käytin maustamatonta jogurttia)
3 rkl maitoa

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen.
2. Siivilöi yhteen jauhot, ruokasooda, kaakaojauhe ja suola.
3. Vatkaa voi ja sokeri isossa kulhossa vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa mukaan kananmuna ja vaniljauute. Lisää sen jälkeen puolet jauhoseoksesta ja hapankerma sekä maito. Sekoita loput jauhot mukaan.
4. Pursota taikinanokareita uunipellille leivinpaperin päälle jättäen kohoamisvaraa nokareiden väliin. (ohjeessa oli 20 nokaretta, mutta tein 40 ja silti whoopiet olivat ihan riittävän isoja eli valmiina niitä oli 20). Paista 180 asteessa 10-12 min, kunnes taikina kohoaa ja tuntuu sormella painettaessa kiinteältä. Anna jäähtyä 5 min ja siirrä lastralla ritilälle jäähtymään. Täytä jäähtyneenä.

Oma täyte:
Royal-Amarulaganachea
puolikas purkki vaniljatuorejuustoa
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
sokeria maun mukaan
Koristeluun: Wiener Nougat Crushia

Kirjan täyte:
175 g täysrasvaista tuorejuustoa
85 g suolatonta voita
1 limetin mehu ja hienoksi raastettu kuori
115 g tomusokeria siivilöitynä

1. Vatkaa muuta ainekset sekaisin paitsi tomusokeri. Vatkaa tomusokeri vähitellen joukkoon mukaan. Levitä täyte puolikkaan sileälle puolelle ja paina toinen whoopiepuolikas päälle.

Koristelin whoopiet Wiener Nougat Crushilla ja suklaalla.


Maukkaita pallosia :D


3 kommenttia:

  1. Minäkin taisin saada saman kirjan joululahjaksi!
    En ole vielä kerinnyt kokeilemaan, mutta nuo näyttävät ainakin todella herkullisilta.

    VastaaPoista
  2. ainesluettelossa lukee, että 1 kananmuna vatkattuna. ei kait se tarkoita että se pitäs ensin vatkata yksistään ja sitten vatkattuna lisätä voi-sokeri vaahtoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin sen niin, miten kirjassa se oli laitettu. Luulen, että siinä on vain tarkoitettu, että kananmunan rakenne on rikottu esim. haarukalla. En tiedä ihan varmaan miksi näin on. Monissa, varsinkin ulkomaalaisissa, ohjeissa kananmunan rakenne rikotaan ennen lisäämistä. Ehkä syynä on se, että kananmunan voi lisätä tarvittaessa vähitellen ts. keltuainen ei plompsahda kokonaisena taikinaan :D

      Poista